Esittely


Olen Mirkka Ilveskoski ja kasvatan coton de tuléar rotuisia koiria. Lisäksi minulla lhasa apsoja sekä maltankoira. Haaveenani on tulevaisuudessa kasvattaa pienimuotoisesti lhasa apsoja.

Olen kasvattanut coton de tuléareja vuodesta 2007, kennelnimeni Ilveskosken on myönnetty minulle alkuvuodesta 2008. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen ja sitoutunut koiranpidossa ja koirankasvatuksessa noudattamaan Suomen Kennelliiton määrittelemiä periaatteita.

Olen Suomen Kennelliitto (SKL) ry:n, Suomen Coton de Tuléar ry:n, Lhasa apsot ry:n, Suomen Kääpiökoirat (SKKY) ry:n sekä Suomen Koirankasvattajat (SUKOKA)ry:n jäsen. 

Mirkka Ilveskoski & Cartoonlands Vroum

Olen ollut Suomen Coton de tuléar ry:n toiminnassa mukana jalostustoimikunnassa puheenjohtajana ja jäsenenä. Lisäksi olen ollut mukana Bichon sukuisten koirien rescue -toiminnassa. Tällä hetkellä olen jäsen sekä Suomen Coton de tuléar ry:n että Lhasa apsot ry:n jalostustoimikunnissa.


Kotimme

Asumme koirien kanssa omakotitalossa Akaan Toijalassa, joka sijaitsee Hämeenlinnasta 40 km kolmostietä Tampereelle päin, Tampereelta on matkaa 20 minuuttia, Helsingistä noin 1,5 h ja Hämeenlinnasta 30 minuuttia.

Pihalla on iso turvallinen aitaus koirille, jossa niillä on tilaa leikkiä, juosta ja temmeltää.

Koti on omasta pyynnöstäni eläinlääkärin tarkastama. Lisäksi meille on tehty neljä yllätystarkastusta, joissa ei ole löytynyt mitään moitittavaa, vain kehuja. Lausunto oloistamme on, että täällä on kaikki hyvin ja meillä asuu hyvinvoivia ja sosiaalisia koiria. Viimeisin lausunto on 28.5.2024.

Kun meillä on pentuja, on vierashuoneemme varattu emolle ja pennuille, jotta heillä on oma rauha. Vähitellen aloitamme pentujen totuttamisen kodin ääniin noin 3 viikon iästä alkaen ja myös sosialistamisen kausi alkaa. Pennut pääsevät leikkimään pihalle muiden koirien kanssa, kun ne ovat tarpeeksi vanhoja tullakseen ulos aitauksesta. Pennut saavat elää ihanaa pienen pennun arvoista elämää.


Koiristamme

Koirani ovat virallisesti terveystarkastettuja ja terveitä. Lisäksi teetän ylimääräisiä geenitestejä varmistaaksemme sairastumismahdollisuuksia pois.

Jalostuksessa pyrin kiinnittämään huomiota kokonaisuuteen sekä kasvattamaan rodunomaisia ja terveitä sekä hyväluonteisia koiria ihmisten iloksi sekä kaikenlaisiin harrastuksiin, joita koiran kanssa voi harrastaa.


Pennuistamme

Odotan pentujen tulevien omistajien olevan sitoutuneita koiraan ja sen hyvinvointiin koko sydämestään, antavan paljon rakkautta pennulle, mutta ottavan myös vastuuta pennun kasvattamisesta kunnon koirakansalaiseksi. Toivon pennuille koteja, jotka ovat kiinnostuneita käymään koiran kanssa näyttelyissä ja siihen saa minulta tukea – se on mukava harrastus, kun ei ota liian vakavasti. Niin minäkin olen joskus vannonut, ettei minua ikimaailmassa saa koiranäyttelyihin, mutta toisin kävi. Toki tärkein asia minulle on, että pennuistamme pidetään hyvää huolta.

Pentueista otan alustavia varauksia vastaan, mutta arvostan aktiivista otetta kasvattajan suuntaan pentua odotellessa. Mitä aktiivisempi pennunostaja on, sitä paremmin hän muistissa pysyy, kun pentuja on syntynyt. Arvostan suuresti myös ostajan sitoutumista turkinhoitoon, sillä turkki on coton de tuléar rodun ylpeys ja oleellinen osa normaalia ja säännöllistä koiranhoitoa. Coton de tuléar ja lhasa apso ovat pitkäturkkisia rotuja ja itse pidin pitkään kaikki koirat pitkässä turkissa, vaikka eivät käyneet näyttelyissä, mutta nyt olen laittanut joitain lyhyeen karvaan.

Kasvattamani pennut eivät ole koskaan myynnissä Torissa, Apulassa tai vastaavissa paikoissa. Ilmoitan pennuista omilla kotisivuilla ja rotuyhdistyksen sivuilla.

Pennut luovutan uusiin koteihin noin 8 viikon iässä terveinä, terveystarkastettuina, tunnistusmerkittynä (mikrosiru), rekisteröityinä, piilevävikavakuutuksen kera ja useaan kertaan madotettuina. Jokainen pentu saa mukaansa kivan kattavan pentupaketin ja vähintään 2-3 tunnin opastuksen sekä minun tukeni myös koiran muutettua uuteen kotiin. Meillä on oma facebook-ryhmä kasvateillemme, jossa vaihdamme kuulumisia, kuvia ja itse neuvon ja muistuttelen asioista.

Olet myös aina tervetullut tutustumaan meihin, jos olet ajatellut hankkia oman koirasi meidän kennelistä. Esittelen mielelläni koirani ja koirani tapaavat mielellään ihmisiä. Varoituksen sanana, että meillä et pääse karkuun koirien pusuilta, sillä kaikki koirani tykkäävät pussata. Meillä on aivan tavallinen koti, jossa koirat ovat seurana.

Minulle jokainen oma koirani ja jokainen tästä talosta maailmalle lähtenyt pentu on niin tärkeä, että ostaessasi minulta pennun, sitoudut samalla myös pitämään minuun yhteyttä. Haluan jatkossakin kuulla, kuinka koiran kanssa on mennyt – ne risut ja ruusut. En tarvitse jokapäiväistä raporttia, mutta ajoittainen viestittely ja varsinkin kuvat ovat sellaisia, josta ilahdun kovasti. Ja jos minun kanssani tahtoo ystävystyä ja olla enemmänkin tekemisissä, niin sekin sopii – jotkut väittävät, että olen ihan hyvä tyyppi.

Laitathan sähköpostia tulemaan, jos sinua kiinnostaa tietää enemmän!

Jos olet kiinnostunut pennusta tai sijoituskoirasta, täytä pentutiedustelu-lomake, niin olen yhteydessä.


Yhteystiedot

Mirkka Ilveskoski
Puhelin: 040 774 0302
Sähköposti: kennel.ilveskosken@gmail.com