Pentuja


Saan runsaasti pentutiedusteluja ja minulla ei ole varsinaista pentujonoa, jolle ilmoittautuneet automaattisesti saisivat seuraavan vapaan pennun.

Valitsen jokaiselle pennulle kodin, joka mielestäni parhaiten sopii pennulle ja etusijalla ovat yhteistyökykyiset kodit, jotka pitävät mielellään aktiivisesti yhteyttä jo ennen pentujen syntymää. Ensisijaisesti pennut luovutetaan harrastaviin koteihin, mutta en voi luvata kenellekään näyttelymenestyjää. Tärkeintä aina on rakkaus ja, että pennusta huolehditaan ohjeiden mukaisesti.

Aiemman koirakokemuksen katson olevan eduksi. Mikäli et ole valmis hoitamaan turkkia säännöllisesti, niin suosittelen harkitsemaan mieluummin jotakin toista rotua – turkki on coton de tuléar rodun kaunistus.

Lue aluksi esittely ja suosittelen lukemaan myös artikkelin Pentua hankkimassa ennen yhteydenottoa.

Sen jälkeen ota yhteyttä mieluiten pentutiedustelu -lomakkeella (tai sähköpostilla), mikäli sinulla on tunne, että juuri minä voisin olla sinun koirasi kasvattaja ja että pystyisit tarjoamaan kasvatilleni sopivan kodin. Kerro sähköpostissa mahdollisimman kattavasti itsestäsi ja toiveistasi.

Pentumme luovutetaan sirutettuina, tarkastettuina, rekisteröitynä, asianmukaisesti madotettuina, mukavan pentupaketin kera. Lisäksi perheet ovat tuhdisti ohjeistettuja ennen pennun saapumista ja kasvattaja on saatavilla hädän ja ilon hetkillä tai milloin vain. Yöllä kasvattaja tuppaa nukkumaan.


Pentutiedustelut

Huomioithan, että en vastaa tekstiviesteihin tai tuntemattomiin numeroihin. Laitathan tiedustelut pennuista pentutiedustelu -lomakkeella (tai sähköpostilla), sillä en aina kuule tai pääse puhelimeen koirien kanssa touhutessa. Huomioithan, että jostain syystä sähköpostiin lähetetyt luukku ja hotmail -sähköposteista lähetetyt postit menevät useimmiten roskaposteihin.


Pentutiedustelut ensisijaisesti pentutiedustelu -lomakkeella.


Jos kuitenkin lähetät sähköpostia, niin kerrothan ainakin seuraavia asioita:

* yhteystietosi

* kerro hieman itsestäsi kuka olet, millainen on perhe

* jos sinulla on lapsia, niin minkä ikäisiä he ovat?

* asutko kerros-, rivi- vai omakotitalossa

* onko sinulla aikaisempaa kokemusta koirista? Jos, niin kerro tarkemmin.

* kauanko koira joutuu olemaan päivän aikana yksin?

* miettiessäsi rotua, kuinka päädyit coton de tuléariin?

* oletko kiinnostunut nartusta / uroksesta / sukupuolella ei väliä

* oletko valmis sitoutumaan turkin asianmukaiseen hoitoon?

* millaisia odotuksia sinulla on pennun ja kasvattaja suhteen?

* onko sinulla / perheelläsi jotain koiraharrastussuunnitelmia?

* oletko kiinnostunut koiranäyttelyistä?

* oletko kiinnostunut ehkä sijoituskoirasta?