Pentuja I Puppies


Valitsen jokaiselle pennulle kodin, joka mielestäni parhaiten sopii pennulle ja etusijalla ovat yhteistyökykyiset kodit, jotka pitävät mielellään aktiivisesti yhteyttä jo ennen pentujen syntymää. Ensisijaisesti pennut luovutetaan harrastaviin koteihin, mutta en voi luvata kenellekään näyttelymenestyjää.

Aiemman koirakokemuksen katson olevan eduksi. Mikäli et ole valmis hoitamaan turkkia säännöllisesti, niin suosittelen harkitsemaan mieluummin jotakin toista rotua – turkki on coton de tuléar rodun kaunistus.

Lue aluksi esittely ja suosittelen lukemaan myös artikkelin Pentua hankkimassa ennen yhteydenottoa. Sen jälkeen ota yhteyttä mieluiten sähköpostilla, mikäli sinulla on tunne, että juuri minä voisin olla sinun koirasi kasvattaja ja että pystyisit tarjoamaan kasvatilleni sopivan kodin. Kerro sähköpostissa mahdollisimman kattavasti itsestäsi ja toiveistasi.

Pentumme luovutetaan sirutettuina, tarkastettuina, rekisteröitynä, asianmukaisesti madotettuina, mukavan pentupaketin kera sekä pennuillamme on Agrian piilevien vikojen vakuutus ensimmäiset 3 vuotta. Lisäksi perheet ovat tuhdisti ohjeistettuja ennen pennun saapumista. Kasvattaja on käytettävissä koko koiran elämän ajan, mikäli jokin asia askarruttaa.

Pentuja


Myytävänä

Ei vapaita pentuja.

Katso kohta ”astutettu”.


—————————————————————————————————————-

Sijoitetaan

Coton de tuléar tyttö etsii mukavaa ja yhteistyökykyistä sijoitusperhettä läheltä Akaata (max. 100 km). Tyttö on reipas ja muutenkin mukava.

Lisätietoja sähköpostitse.


Etsimme sijoitusperheitä Pirkanmaalta. Luethan sijoituksesta. Parhaimmillaan voi saada elinikäisen ystävyyden.
http://kennel-ilveskosken.net/kiinnostaako-sijoituskoira/


—————————————————————————————————————-

Syntynyt


Mikäli olet kiinnostunut pennuista, ota yhteyttä ensisijaisesti pentutiedustelu -lomakkeella.


—————————————————————————————————————-

Astutettu

Pentuja tiedossa elokuun loppupuolella. Vielä joku saattaa vapaana olla. Lisätietoja saa sähköpostitse.


—————————————————————————————————————-