Pentua hankkimassa?


Olet hankkimassa tai harkitsemassa pentua itsellesi. Koiran hankkimisen tulee olla harkittua ja koko perheen haluama asia eli ” yhteinen projekti”. Jos sinulla on hyvin pieniä ja vilkkaita lapsia, niin suosittelen vielä pennunhankinnan odottamista. Pentu ei ole ”Stokkan lelukoira” ja se voi pahimmassa tapauksessa aikuisena pelätä lapsia, jos se pentuna säikähtää pahasti tai lapsi ymmärtämättömyyttään kohtelee sitä kaltoin/huonosti.

Koiranpentu vaatii paljon, sinun pitää olla sitoutunut sen kasvattamiseen ja kouluttamiseen, mutta toisaalta se tuo kovasti iloa.

Sisäsiisteysopettamisen aikana sinun pitää olla ahkera ja vaikka miten tekisi mieli jäädä makoilemaan niin pennun kanssa on tehtävä ja touhuttava, opetettava tavoille.

Muistathan, että olet hankkimassa ystävää jopa 10-15 vuodeksi eteenpäin. ❤️


Koiran hankinta

Koiran hankintakulu on vain murto-osa siitä, joka sen hoitamiseen menee – koira syö, se tarvitsee rokotukset, joskus voi tulla eläinlääkärikäynti yllättäen, koiralle hankitaan leluja ja tarvikkeita, vakuutus maksaa, sitä pestään ja shampoot maksavat yms. Kokonaiskulut koiran myötä ovat isot vuosien varrella ja tähän sinun tulisi varautua. Jos oletat koiran olevan aina terve tai ettei sille voisi mitään tulla niin suosittelen olemaan hankkimatta elävää olentoa, joka voi sairastua ihan mihin tahansa sairauteen, kuten ihmisetkin, vaikka vanhemmat ihan terveitä olisikin. Kasvattajilta puuttuu kristallipallo. Yksikään kasvattaja ei voi luvata aina tervettä koiraa. Muista, että oma toimintasi vaikuttaa suuressa määrin koiran terveyteen.


Kasvattaja

Kasvattajan tukea tulet ehkä tarvitsemaan pennun saavuttua kotiin, joten harkitse tarkkaan, mistä pentusi otat. Hanki pentusi kasvattajalta, jolta tiedät saavasi tukea myös sen jälkeen, kun koira on maksettu ja auton perävalot ovat hävinneet. En suosittele tukemaan pentutehtailua paperittomien pentujen myötä. Älä myöskään osta koiraa säälistä. Ole yhteydessä kasvattajaan, kysele ja haastattele, kirjoita tai soita ja katso millaista postia tai vastauksia saat takaisin – kuka on juuri sinun pennun kasvattaja? Jos kasvattaja on vähän kauempaa, älä anna sen estää – parhaimillaan syntyy elinikäinen ystävyys välimatkasta huolimatta. Internet on pullollaan neuvoja ja ohjeita, mutta noudata oman kasvattajan ohjeita, koska se oma kasvattaja tietää parhaiten. Ilkeitä puheita voi aina myös olla netissä tai muuten vain, mutta jos niitä on hyvin paljon, voi niissä olla perääkin ja kannattaa tarkoin harkita.

Tutustu Kennelliiton Koiranet jalostustietojärjestelmään, josta löydät tietoa kasvattajan kasvattamista koirista (linkissä näkyy myös muut rodut, joita kasvattajat ovat kasvattaneet) ja miten kasvattajat ovat kasvattaneet. Rotumme on perusterve rotu, joten älä tue toimintaa, joka pilaa sen. Kukaan tavoitteellinen kasvattaja ei käytä nartulle samaa urosta useita kertoja tai astuta pelkästään kahdella uroksella jatkuvasti. Älä ota pentua, jos yhtään epäilyttää. En myöskään suosittele kennelnimettömiä kasvattajia, vaikka se kennelnimikään rehellisyyden nimissä ei aina takaa kaikkea.

Sinun pentusi kasvattaja on se henkilö, joka tuntuu SINUSTA oikealle sekä täyttää kriteerisi pennun hankintaan ja jonka kanssa synkkaa, olettaen tietenkin tunteen olevan molemmin puolista. Hyvälle yhteistyölle on aina pohjana hyvä fiilis, niin myyjän kuin ostajankin puolelta asiasta ja mikäli näin ei ole niin kaupat pitäisi jättää tekemättä. Muista, että myös kasvattaja ei välttämättä myy juuri sinulle pentua, kasvattajalla on oikeus päättää kenelle myy.

Muistathan lähestyä kasvattajaa kertoen jo ensimmäisessä yhteydenotossa harrastustoiveesi ja mahdollisimman paljon itsestäsi sekä perheestäsi. Jos olet kiinnostunut näyttelyistä tai on mahdollisuus, että kiinnostuisit, niin muista kertoa se heti alkuun, ei viimeisenä päivänä. Mikäli kasvattaja ei ole kiinnostunut sinusta ja perheestäsi tai minne koira ylipäätään on menossa, unohda sellainen kasvattaja. Kasvattajan tulee aina olla kiinnostunut minne pentu on menossa.


Turkki

Coton de tuléar ja lhasa apso ovat pitkäturkkisia upeita koiria – turkinhoito on vain yksi osa koiran normaalia hoitamista. Nykypäivänä näkee liiankin paljon ihan lyhyeksi kynittyjä koiria, mutta uskokaa tai älkää, yhden turkin hoitaminen ei ole vaikeaa! Ihmisten ihailevat katseet koirasi suuntaan, kun sillä on kaunis pitkä turkki, on sen vaivan arvoista ja tuo hyvän mielen, sillä pitkäturkkinen, puhdas ja hyvin hoidettu koira on todella kaunis.


Vielä lopuksi

Tässä hiukan asioita, joita voi jokainen mietiskellä pentukuumeen iskiessä. Yleensä tällöin se pentu pitää löytää HETI, ei eilen eikä huomenna vaan se hetki on tänään. Pentukuume on hirvittävä asia :). Yritä kuitenkin malttaa, kyse on kuitenkin useista vuosista eteenpäin.

Mikäli olet kiinnostunut juuri minun kennelini pennusta, niin haluan tutustua sinuun, jonka jälkeen teen päätöksen onko minulla pentua juuri sinulle. Myös sinun on pohdittava, että olenko minä sellainen kasvattaja, jonka kanssa haluat olla tekemissä tulevaisuudessakin.

Minulla on kasvattieni omistajille oma Facebook-ryhmä, jossa jaan tietoja ja neuvoja, sekä ihmiset voivat vaihtaa kuulumisia, kuvia ja rupattelemme iloisesti siellä.


Pentutiedustelut

Pentutiedustelut ensisijaisesti pentutiedustelut -lomakkeella.


Jos kuitenkin lähetät sähköpostia, niin kerrothan ainakin seuraavia asioita:

* yhteystietosi

* kerro hieman itsestäsi kuka olet, millainen on perhe

* jos sinulla on lapsia, niin minkä ikäisiä he ovat?

* asutko kerros-, rivi- vai omakotitalossa

* onko sinulla aikaisempaa kokemusta koirista? Jos, niin kerro tarkemmin.

* kauanko koira joutuu olemaan päivän aikana yksin?

* miettiessäsi rotua, kuinka päädyit coton de tuléariin?

* oletko kiinnostunut nartusta / uroksesta / sukupuolella ei väliä

* oletko valmis sitoutumaan turkin asianmukaiseen hoitoon?

* millaisia odotuksia sinulla on pennun ja kasvattaja suhteen?

* onko sinulla / perheelläsi jotain koiraharrastussuunnitelmia?

* oletko kiinnostunut koiranäyttelyistä?

* oletko kiinnostunut ehkä sijoituskoirasta?