Esittely | About us

Hei! Olen Mirkka, ja kasvatan kotikennelissäni Valkeakosken Tarttilassa Coton de Tulear rotuisia koiria. Lisäksi meillä on yksi Lhasa Apso kotikoirana.

Olen kasvattanut cotoneita vuodesta 2007. Kennelnimi minulla on ollut alkuvuodesta 2008. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Coton de Tuleár ry:n, SKKY:n ja Sukokan jäseniä. Vapaaehtoistyötä teen rotuyhdistyksemme jalostustoimikunnassa puheenjohtajana sekä Bichon sukuisten koirien rescue -toiminnassa.

Minun pennut eivät ole koskaan myynnissä torissa, apulassa tai vastaavassa paikassa vaan ilmoitamme pennuistamme omilla kotisivuilla, rotuyhdistyksen sivuilla ja koirat.com -palvelussa. Tarttilan pikkukylässä on toinenkin cotonkasvattaja.

Asumme Hämeenlinnasta 30 km kolmostietä Tampereelle päin, suojaisen metsän keskellä, mutta aivan kolmostien ”varrella” (2km puskaan päin). Tampereelta meille on matkaa 30 minuuttia.

Koirani ovat virallisesti terveystarkastettuja ja terveitä. Olen myös testannut jalostukseen käytetyt koirat CMR -silmäsairauden osalta (sekä muista geenitestejä), joka ei ole rodussamme pakollinen testi, mutta omasta mielestäni erittäin tärkeä rodun tulevaisuuden kannalta, koska kyseistä sairautta esiintyy lisääntymässä määrin. Jokainen pentueemme on varmistettu ettei pennuilla ole mahdollisuutta sairastua kyseiseen sairauteen.

Jalostuksessa pyrin kiinnittämään huomiota kokonaisuuteen, sekä kasvattamaan rodunomaisia ja terveitä sekä tervepäisiä koiria ihmisten iloksi sekä kaikenlaisiin harrastuksiin, joita koiran kanssa voi harrastaa. Luonnetestaamme myös pentumme ennen luovutusta, josta ostajat hyötyvät käytännöntasolla hyvinkin paljon mm koiran koulutuksessa. Jokainen pentu on kuitenkin yksilö, josta on hyvä saada tarkempaa tietoa luonnetestin myötä.

Meidän pentujen kodit ovat sitoutuneet koiraan ja sen hyvinvointiin koko sydämestään. Perheiltä odotamme paljon rakkautta pennuille ja koiralle. Toivomme myös koteja, jotka ovat kiinnostuneita näyttelyistä ja siihen saa minulta tukea – se on mukava harrastus, kun ei ota liian vakavasti :) Niin minäkin olin vannonut ettei minua ikimaailmassa saa näyttelyihin, mutta toisin kävi…

Kennelimme on eläinlääkärin tarkastama (omasta pyynnöstäni). Tämän lisäksi meille on tehty kaksi yllätystarkastusta, joissa ei ole löytynyt mitään moitteen sanaa vaan kehuja, joten lausunto oloistamme on, että täällä on kaikki hyvin ja meillä asuu hyvinvoivia ja sosiaalisia koiria. Olet myös aina tervetullut tutustumaan meihin, jos olet ajatellut hankkia oman koirasi meidän kennelistä. Esittelen mielelläni koirani ja koirani tapaavat mielellään ihmisiä. Varoituksen sanana, että meillä et pääse karkuun koirien pusuilta, sillä kaikki koirani tykkäävät pussata :) Koiramme ovat perheenjäseniä, joten ne ei tietenkään elä häkkikoirina – vastustan koiran häkittämistä! Isoissa välinpitämättömissä kenneleissä, joissa koirat ovat ”tuotantoeläimiä” on koirat häkitettyinä – me emme toimi näin koskaan. Meillä on aivan tavallinen koti, jossa koirat ovat seurana. Kotona minulla ei ole yhtään narttua, jolla on kohtu eli meidän mummut ovat leikattuja ja samoin Lhasa Apsomme Julia.

Meillä asuu kolme mummukoiraa 12,5-12 vuotta, Julia apso 7+ vuotta, Nalle 7 vuotta ja Ville 2 vuotta.

Asumme omakotitalossa ja meillä on myös iso turvallinen aitaus koirille, jossa niillä on tilaa leikkiä, juosta ja temmeltää.

Vierashuoneemme on varattu emälle pentujen kanssa, jotta emä saa rauhassa hoitaa pentujansa. Pentuja vähitellen n. 3 viikon iästä aloitetaan totuttamaan normaaleihin ääniin ja niiden sosialistamisen kausi alkaa. Pennut pääsevät vapaasti leikkimään pihalle muiden koirien kanssa, kun ne ovat tarpeeksi vanhoja tullakseen ulos aitauksesta. Sisäsiiteysopetus aloitetaan viimeistään 5 viikon iässä. Opetamme ahkerasti sisäsiisteyttä jo täällä ennen luovutusta ja iloksemme meillä on ollut jokunen sisäsiisti pentu jo lähtiessään. Pennut saavat elää ihanaa pienen pennun arvoista elämää.

Pentueista otan alustavia varauksia vastaan, mutta arvostan aktiivista otetta kasvattajan suuntaan koiraa odotellessa. Mitä aktiivisempi pennun ostaja on, sitä paremmin muistissa pysyy, kun pentuja on syntynyt. Arvostan suuresti myös ostajan sitoutumista rodun ylpeyteen eli turkkiin, joka on yksi oleellinen osa ihan normaalia ja säännöllistä koiranhoitoa. Coton ja Lhasa Apso ovat pitkäturkkisia rotuja. Itse pidin pitkään kaikki koirat pitkässä turkissa, vaikka ovatkin aivan kotikoirana eivätkä mene näyttelyihin, mutta nyt olen laittanut kaksi lyhyeen karvaan.

Pennut luovutetaan noin 8 viikon iässä terveystarkastettuina, sirutettuina, terveinä, rekisteröitynä ja useasti madotettuina sekä luonnetestattuna. Jokainen pentu saa ihan kivan kattavan pentupaketin mukaansa ja vähintään 2 tunnin opastuksen luovutuksen yhteydessä.  Pentupakettimme sisältää myös pentukoulutuksen valitsemallamme kouluttajalla, jossa ostaja saa kaikki tarvitsemansa tiedot, jolla kasvattaa omasta koirastaan kunnon koirakansalainen. Minun tukeni koiran kotiinlähdön jälkeenkin kuuluu hintaamme, luonnollisesti. Meillä on oma facebook-ryhmä kasvateillemme, jossa vaihdamme kuulumisia, kuvia ja itse neuvon ja muistuttelen asioista.

Minulle jokainen oma koirani ja jokainen tästä talosta maailmalle lähtenyt pentu on niin tärkeä, että ostaessasi meiltä pennun, sitoudut samalla myös pitämään minuun yhteyksiä. Haluan jatkossakin kuulla, kuinka koiran kanssa on mennyt – ne risut ja ruusut. Me emme tarvitse jokapäiväistä raporttia ellet itse halua lähettää, mutta ajoittainen viestittely ja varsinkin kuvat ovat sellaisia, josta ilahdun kovastikin. Jos minun kanssani tahtoo ystävystyä ja olla enemmänkin tekemisissä, niin sekin sopii mieluusti – jotkut väittävät, että olen ihan hyvä tyyppi.

Laitathan viestiä tulemaan, jos sinua kiinnostaa tietää meistä enemmän!

terkuin Mirkka


Hello!

You are warmly welcome to the home site of Ilveskosken Coton de Tulears & Lhasa Apso. My name is Mirkka and we live in Valkeakoski, 150 km from Helsinki to the north. We have a nice big house and we have a good and safe playgroud for our dogs. My dogs live with me and they also share my bed, they are my kids. 
All parents of my litters have been DNA/parentacy identified and CMR tested. We also test PH1, Banderas etc. from our breeding dogs in order to breed healthy dogs.

In my breeding I pay attencion to entireties and I try to breed nice and healthy dogs for friendship, shows and breeding. All my dogs are healthy checked and healthy.

All my own dogs and our litters are so important to me that when you deside to buy a puppy from us, you at the same time buy a regular contact with me. You don’t have to send report to me everyday, but I really want to know how things are going with my offsprings. I want to hear all the good things and also the bad things, if there is some, in the future. I really enjoy reading mails how our litters are doing and pictures are something that makes me very happy. If you want to make friends with me, I am happy to do so – someone has told me, that I am OK.

You are warmly welcome also to visit us at any time, if you would like to buy a puppy from us. I am happy to show my dogs to you and my dogs love visitors. I think it’s important for a buyer to see how we are living, what kind of person I am and also the dogs.

Our puppies are ready to go to their news homes in age 7-8 weeks. They are healthy checked, indenty marked, parentacy verified and registered to the Finnish Kennel club.

We are members of Finnish Coton de Tulear Association, Finnish Toy Dog Association, Sukoka and and Finnish Kennel Club.